lauantai 16. helmikuuta 2013
tiistai 5. helmikuuta 2013
Sanoa vai jättää sanomatta?
Pienikin ilkeä kommenti voi koskea syvälle.
Välillä tulee sanottua asioita joiden sanomista olisi voinut miettiä kahdesti.
Kaikille ihmisille käy joskus niin, aikuisille, nuorille ja lapsille.
Opettajille, kassaneideille, lääkäreille, kenelle vain.
Varsinkin jos on ammatissa jossa työskentelee nuorten ja lasten kanssa, kuuluisi kyllä miettiä hiukan mitä suustaan ulos päästää. Huonojen ja hyvienkin kommenttien kohdalla.
Toisten ulkonäköön kommentoiminen on tyhmää.
Kaikille on toivottavasti selvää miksi.
Vaikka työskentelisit nuoren kanssa melkein päivittäin et voi silti tuntea tätä kokonaan niin, että pystyisit sanomaan mitä huvittaa.
Varsinkin monella nuorella on heikko itsetunto suurimmaksi osaksi ulkonäön suhteen.
Vaikka henkilö vaikuttaisi ulos päin kuinka itsevarmalta tahnsa häneltä luultavasti löytyy sisältään heikko, hauras, korjaamaton, huono, itseluottamus.
Mitäpä jos nuori on juuri korjaamassa itsetuntoaan ja edistyy siinä hyvin
ja sitten tulee kommentti tai teko joka voi pistää kaiken ylösalaisin.
Ei mitään kovin siistiä.
Mutta joo!se siitä ns. saarnaamisesta. ;D
Sanonpa nyt tässä, että siis sain tänään itse opettajalta aika tylyn kommentin niin että tippa tuli linssiin.
Varmaankin jotkut läsnäolleet ihmettelivät, että mitäpä nyt tuommoiseen kyyneliään tuhlaamaan, että en minä olisi noin käyttäytynyt, mutta hei c'moon!
Me ollaan kaikki erilaisia, toiset on herkkiä ja toiset ei niin herkkiä.
Meitä satuttaa erilaiset asiat tai kommentit!
Onneksi sentään se opettaja huomasi, että loukkasi minua ja tuli hiukan anteeksi pyytelemään, mutta ei se enään siinä tilanteessa minulle merkannut mitään.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Partyt ja silleen
No heips!
Pe-La juhlittiin jennan sweet 16 syntymäpäiviä!Meno oli mahtavampi mitä olin osannutkaan odottaa.
Toimin bileissä DJ:nä ja Baari mikkona ;D
Ja vastasin myös parista ohjelma numerosta!
Saija teki safkat ja väsäs kakun Jennan kanssa ja oi, namnam en ole eläessäni syönyt niin hyvää
kakkua tai niin hyvää kanaa!!
psst. onneksi kukaan ei tarvinnut ämpäriä!!
Tässä nyt hieman kuvia pippaloista.
virnistin |
Porukka selvästi nautti musiikista! |
kakku |
nea ja sassu söps |
mitä pippalot olisikaan ilman loistetikkuja vai mitä? ;D |
Siinä nyt nuo julkaisukelposet kuvat sitten olikin ;D
Voisin ottaa nuo pirskeet vaikka heti uusiksi!
Sitten vielä pari random kuvaa.
Voisin ottaa nuo pirskeet vaikka heti uusiksi!
Sitten vielä pari random kuvaa.
Sain eilen sukulaisilta myöhästyneen joululahjan vaikken edes käytä meikkiä! Noh kyllä mä tuota äsken vähän laitoin ihan vain testaten ;D toivottavasti tulee käyttöön tuo |
Ja maailman parhaimpia tuoksukynttilöitä! Euromarketista 1e paketti!! <3 |
Eipä mulla nyt oikein muuta kirjoiteltavaa tule mieleen taidan tästä kohta lähteä ulos ja voisin ottaa kameran mukaan jos jaksan! (;
Heipä heij!
Heipä heij!